Neule-plääh meni ohi ja tilalle tuli hirmuinen hatutus. Lankalaatikon sisällöstä hyvä osa vaatii päästä pipoiksi ja hatuiksi, enkä voinut sitä enää vastustaa. Harmillisesti tosin vain yksi pipo on valmis, toinenkin olisi jos en olisi sitä purkanut. Siitä tarinaa myöhemmin, sillä ensin esittelen neule-plääh - taltuttajan.

Jo pidemmän aikaa laatikossani on ollut useita keriä puro-lankaa ja nähtyäni Hepsin puro-huivit, ostin lisää lankaa. Nyt vihdoin langat hyppäsivät puikoille.

 

P1030088.jpg

Väreinä Tundra ja Pakkasyö. Värityksestä tuli varsin veikeä, tykkään. Olin jo hetken mielijohteesta lahjoittaa huivin ystävälleni, mutta peruin sanani kun sain tämän valmiiksi. Ehkäpä pitää neuloa ystävälle toinen... :P Puikkoina tässä oli joko 4,5 mm tai 5 mm pyöröt ja ohjetta vilkuilin täältä.

No, Tundraa oli vielä kaksi kerää jäljellä ja ajattelin neuloa huiville kaveriksi pipon. Ohjeeksi valikoitui Novitan puro-baskeri (Syksy 2009, malli 20) ja ryhdyin neulomaan ohjeen mukaan. Kun olin päässt pitsi-kuvion toisen toiston puoliväliin, tulin siihen tulokseen että lanka ei riitä. Vakuutuin siitä, että toisessa kerässä ei ollut sitä luvattua 50 g. Siispä purkamaan. Töissä työkaverit totesivat että he olisivat kyllä jatkaneet vaikka toisella langalla. Kuulosti houkuttelevalta, mutta vaikka oma pääni on suuri, vaikutti baskeri vähän turhankin suurelta. Päätin neuloa baskerin kokonaan 5,5 mm puikoilla, kun ohje halusi vaihtaa vielä 6 mm puikkoihin. Lanka loppui viime metreillä, mutta päätin jatkaa Pakkasyön jämällä loppuun.

P1030080.jpg

Baskeri oli edelleen järkyttävän suuri jopa minun suureen päähän. Työpaikalla sitten muuan työkaveri kyseli, jos minulta löytyisi pipoa rastat omaavalle tyttärelle. Siispä päätin lahjoittaa baskerin sinne. Seuraavana päivänä baskeri tuli takaisin, sillä se oli liian suuri jopa rastoille. KYlläpä ketutti, ja päätin purkaa mokoman. Nyt etsin jonkun toisen mallin...

Välillä piti kyllä sitten jo virkatakin.

 

P1030096.jpg

...ja syntyi ihan peruspipo, 8 ks aloituksella ja 7 mm koukulla Novitan Jengasta. Tästäkin piposta oli tulossa ihan liian suuri, mutta päätin kuitenkin vielä purkaa sen. Tosin nyt lankaa jäi tympeän pieni mytty jäljelle...

Yksi pipo on puikoilla, jämälangasta ylhäältä aloitettuna. Tätä voisi kai jo sanoa omaksi malliksi, mutta en uskalla luvata. Joku on kuitenkin ehtinyt ensin. Kuvia sitten valmiimpana.

Koukulla on tulossa huivi ystävän mummon kaverille.

Lisäksi lattialla on leikattuna salsahameen kankaat ja juhlamekon kaavat. Ne pitäisi saada valmiiksi kuukauden päästä, silloin lähdetään ukon kanssa häämatkalle <3

 

Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille!