Jotenkin on ollut kovin hiljaista käsityörintamalla. Vaikka kuinka istun illat sohvan nurkassa - siis sen verran mitä viitsin kun kelit ovat niin hienoja, ei valmista siltikään tule. Uusia neuleita hyppii puikoille vaikka edellisetkin ovat vielä kesken.

Toisaalta, kesäloma on alkanut omalta osaltani jo pari viikkoa sitten. Ei aina tosin ihan tunnu siltä, sillä koulutöitä pukkaa melkoisesti. Teen myöskin kesäaikana koulutehtäviä, mutta vakaa suunnitelma on istua parvekkeella myös neuleen parissa.

Mutta tässä päivänä muutamana nostin ompelukoneen pöydälle ja ryhdyin hommiin. Tämmöistä sieltä tulikin:

Vasemman puolimmainen on itse painettu yhden opetusharjoittelun aikana. En tosin kuolemaksenikaan muista, mikä se materiaali oli - sille oli helppoa kaivertaa kuvioita. Hauska sinänsä että kangas, jolle kuvion painoin, olikin liimakangas. Teinkin siis vuorellisen kassin, ja kiinnitin sekä maalin että kankaan tuohon vuorikankaaseen kiinni. Eipä pitäisi tulla puikkojen kovin helposti ulos pussista.

Tuo oikeanpuoleinen lähti tänään postissa salaiselle neuleystävälleni. Hetken mietin, että pitäisin pussin sittenkin itselleni - siitä tuli nimittän niin mukavan värinen ja näköinen! :)

Ystävä voikin sitten koristella pussiaan näillä

Viimeksi käsityömessuilla käydessäni, mukaan lähti sellainen muovinen kukka-laite - tuo isompi. Nyt sain pari kuukautta sitten SNY:ltäni pienemmän samanlaisen. Tosi näppärä tehdä nättejä kukkia. Ainoa vain, että tuntuu, että kangasta menee hukkaan. Siitä voikin sitten tehdä taas tilkkumaalausta... :P

Omalle salaiselle ystävälleni laitoin vielä mukaan 2-vuotiaan sukat.

Malli on taas täältä, joskin sen verran muokattuna etten tehnyt varresta niin pitkää. Aloin nimittäin epäillä, että 2.5 mm puikoilla sukista tulisi aivan liian pienet. Nyt siis jännitetään ovatko sukat saajalleen sopivat.

Niin, mitä siis sitten onkaan puikoilla nyt. Anisette huivi oli jo melkein valmis, mutta päätin purkaa sen vielä, sillä lanka ei olisi millään riittänyt mukavan pitkään huiviin. Poistin melkein 20 silmukkaa ja nyt työ näyttää sopivan leveältä ja todennäköisesti siitä tulee vielä tarpeeksi pitkäkin.

Viikonloppuna puikoille hyppäsi DROPSin Orion, alpaca-langasta tosin. Tykkään langasta, tykkään mallista. Toivottavasti myös tykkään lopputuloksesta :D Kuvia sitten kun on oikeasti jotain näytettävää siitäkin.

Aurinkoisia ja lämpöisiä kevätpäiviä kaikille!