Hui kun on taas vierähtänyt aikaa sitten viimeisen kirjoituksen. Olen ollut nyt hieman laiska vähän joka alueella, vaikka juuri nyt pitäisi olla niin niin aktiivinen kaikkialla. Viime viikkojen aikana olen viettänyt neljät pikkujoulut, joista viimeisimmät olivat Savonlinnan käsityö/neuletapaamisen kanssa. Olin mukana ensimmäistä kertaa ja oli kyllä tosi mukavaa, joten tammikuussa suuntaan mukaan jälleen :) Muutamia viimepäiviä menoa on hidastanut viisaudenhampaiden poisto, ja toiminta on tulehduskipulääkkeen armoilla. Mutta jospa se tästä pian helpottaisi. Toivottavasti.

Nyt voisin hieman esitellä juttuja mitä tässä on tullut valmiiksi
1115946.jpg
Kuvassa siis tonttuilua 5. Tuntui jotenkin pitkäpiimäiseltä tuo neulominen, vaikka se lopulta tuli loppuun varsin nopeasti. Mutta en selvästikään ymmärtänyt ohjetta kunnolla, koska se ei ole mallinsa näköinen... Vielä pitää viimeistelyt tehdä - ne ovat aina jotenkin hitaita tehdä.

Muuten tonttuilut ovat edenneet jonkin verran, mutta pelottaa hieman ehdinkö tehdä kaikkea mitä olen suunnitellut. Siis vaikka olen aloittanut ahertamisen aikaisin, on selvästi runsaudenpula hieman verottanut työskentelyä @:)

Pikkusiskoni on aupairina Ranskassa ja äitini kävi vast'ikään siellä kylässä. Hän toi minulle tuliaisina kaksi kirjontatyötä ja tässä on se toinen työ:
1115948.jpg
Työ tehdään petit point- pistoilla ja on melkoisen pientä piiperrystä tulossa (pitihän sitä jo hieman aloittaa, mutta ei se vielä ihan näytettävissä ole...)

Olen tässä sivuprojektina tehnyt joskus mainitsemaani puku-kokonaisuutta siskoni häihin. Toppi itseasiassa valmistui, mutta voi kurjuutta kun se ei toiminutkaan ja minun on purettava sitä. Eniten siinä purkamisessa tympii se, että yhdet saumat on silmukoitu yhteen eli niiden tekemiseen meni hetki aikaa. Toivottavasti tämä pieni purkaminen on vaivansa arvoinen... Hamekankaat on leikattu ja ne odottavat nyt ompelua ja koristelua. Saa nähdä milloin saan valmiiksi tämän asun, vai saanko ollenkaan.
Toppia varten virkkasin Novita Talvi 2007 mukaan kukkia Huopasesta, jotka pitäisi vielä huovuttaa. Saman lehden ohjeilla olen virkkaillut myös lumihiutaleita. Samalla piti hieman omia variaatioita tehdä - lumihiutaleethan eivät ole koskaan samanlaisia :D
1115952.jpg
1115955.jpg
Lisää kuvia tulee sitten kun saan nuo koneeseen tungettua :) On vähän muutakin huovutus-juttuja tulossa, niin jos hetken jaksaisivat odottaa. Saisi kaikki sitten yhdessä koneeseen.

Vielä ennen lopettamistani haluan esitellä erään UFOn.
1115829.jpg
Nämä sormikkaat aloitin Muhun sukkien kaverina, kun lankoja jäi. Nyt tuo viimeinen väri on loppumaisillaan ja mietin josko se edes riittää loppuihin sormiin. Siksipä nuo ovat jääneet kesken mokomat.

Mutta huomenna alkava viikko on täynnä tenttejä, ja niistä ensimmäinen on kitaransoitto tentti. Täytyy lähteä soittamaan... ja samalla voisi suunnitella pientä mukavaa pussukkaa plektralle... @:)