Luokkakaverini pyysi jo jonkin aikaa sitten huovutettuja kynsikkäitä. Lanka oli jo valmiina odottamassa, eli Novitan Huopanen. Ohjetta kaivelin Novitan Syksy 2009 lehdestä, mutta muokkasin ohjetta itselle mieleiseksi. Kynsikkäät on neulottu ylhäältä alas 7 mm puikoilla ja ohjeesta poiketen tein peukalollekin vähän vartta - vähän reilu puolet siitä, mitä tuli neulottua ennen peukaloa. Tuli sopivan kokoinen peukalo, mutta myös kynsikkäätkin. Lankaa käytin vähän reilun kerän ja tein vielä reilusti pidemmän varren. Lisäsin ennen päättelyä varteen 4s, niin se kellottui nätisti :)

Ehdottelin vielä, että kirjoisin jotain kuvioita ja kaveri päätyi sanoihin "I" ja "you" eli minä ja sinä sekä toiseen kämmenen sanan "möw". Kirjoin kuviot seiska veikalla. Tämmöiset niistä sitten tuli.

Näistä tuli ihan kivat ja huovutus jälki on pehmoisempaa kuin tavallisesti. Johtuu varmaan pienemmistä puikoista ja sitä myötä hieman pienemmästä tiheydestä.

Bolero edistyy ihan mukavasti. En ole juuri kuvannut työtä, mutta sitä on kerran jo kokeiltu ja sitä myöten vähän purettukin - meinasi tulla jo liian isokin! Työ on sellainen, että sen ääreen pitäisi vain kunnolla istahtaa. Täällä asuntolassa ei ole sohvaa jolle rojahtaa neulomaan, niin työ edistyy hitaasti - mutta ihan varmasti :) Jotain maistiaiskuvaa voin kuitenkin antaa, millaista on luvassa.

 

Lisäksi työn alla on punainen pipo Bad Hair Day- pipon omistajalle. Taitaa jäädä itsetehdyt joululahjat kovin vähäisiksi tänä vuonna, ensi viikolla alkaa jo joulukuu!