Ensimmäiset jämäkuun tuotokset ovat vihdoin valmistuneet nähtäville.

kuva%203%20%282%29-normal.jpg

Koukuttu Pax-huivi (rav.) innostutti ottamaan esille koukkuamiskoukun. Lankaakin löytyi jämäkuun merkeissä ihan kivasti. Varsinaisesti koukkuamiskoukkua (arvioisin kooksi 5.5 mm) tähän ei olisi uitenkaan tarvittu, ja koukkuni oli vielä kaksipäinen ja puinen niin se tahtoi olla jopa hieman hankala käytössä. Tarkkaa tietoa langoista ei ole. Veikkaan, että tuo mintun vihreä on Sadnesgarnin Lanettia. Varmaa on se, että reunuksen sininen lanka on Novitan Nallea.Valkoiseenkin osaan pääsi mm. Novitan nallea halkaistuna sekä kaverin jämälangoista löytynyt kaksisäikeinen villa.

Aluksi en tahtonut päästä ohjeen kanssa alkuun, mutta lopulta huivi oli varsin helppo tehdä. Tykkään. Teen toistekin - ehkä voisin jopa miettiä tiheydenkin oikeaksi. Tämän huivin kanssa ongelmaksi muodostui pingottaminen, sillä huivin reunasta tuli todella paljon suurempi kuin alkuosasta. Kahdessa osassa pingotus onnistui - joskin näyttää siltä että toinen pää on leveämpi kuin toinen...

kuva%205-normal.jpg

Pituutta tälle komeudelle tuli n. 2,5 m ja lankaa kului 153 g.

Toinen valmistunut jämistely syntyi vähän niinkuin itsestään.

kuva%202%20%281%29-normal.jpg

Ryhdyin päämäärättömästi virkkaamaan ympyrää puuvilla-pellavan pätkistä, jotka päättelin virkkauksen ohessa. Puolessa välissä ryhdyin miettimään, että mikähän tästä tulee isona, ja keksin, että tämähän voisi olla kohotusliina (tai mikä tahansa peiteliina keittiössä). Virkkailin niin suuren ympyrän kuin jämiä riitti - vähän piti ottaa jo muutakin jämäpuuvillaa kaveriksi - ja reunaan tuli Novitan Kotiväellä nirkkoreuna (3 ks, 3 kjs). Koukkuna 2 mm ja lankaa kului 45g.

Ja kun puuvillan kanssa päästiin leikkimään, niin jatkoa on tulossa. Keittiöön on menossa sekin.