Niin se vaan vuosi taas hurahti. Nopeasti se menikin - ehkä siksi että olen ollut koko vuoden töissä. Ensimmäinen kokonainen vuosi työelämässä. Harmi että näillä näkymin sitä jatkuu vain huhtikuun loppuun, mutta toisaalta on ollut koko ajan tiedossa ettei kyseessä ole vakinainen tai edes mahdollinen vakinainen paikka. Jotain muutosta on siis luvassa vuodelle 2015.

Työ on selkeästi vaikuttanut harrastukseen, sillä 2014 valmistui puolet vähemmän töitä kuin vuonna 2013. Toisaalta silloin osallistuin KYHiin, mutta silloin kaikki työt eivät edes valmistuneet. Viimeiset KYHäilyt tein tänä vuonna ja joitakin keskeneräisiä purin.

Mutta tässä yhteenveto (suluissa vertailu edelliseen vuoteen). Lista töistä on tuossa oikealla 2014 valmistuneiden sivulla.

  • Kaulaan sopivia 7 kpl (4)
  • Jalkaan mahtuvia 8 paria (11), joista pienempiin jalkoihin 1 pari
  • Käsiin vedettäviä 8 paria (3), joista pienempiin käsiin 2 paria
  • Päähän pistettäviä 6 kpl (6), joista pienempään päähän 3 kpl
  • Ompeluksia 5 kpl (2)
  • Hihallisia 1 kpl (1) ja sekin 1-vuotiaalle
  • Itse kehrättyjä lankoja 2 kpl
  • Muita projekteja 5 kpl (20), joista 3 kpl pöllöpeittoja

Yht. 37 valmistunutta projektia

37 aloitettua työtä + 2 lankaa, langat ja 3 työtä kesken.

n. 70 % neulottua ja 16 % virkattua, loput muuta

Lapasia ja kynsikkäitä tuli yllätysmäärä. Huomasin asian kun pakkailin joululahjoihin peräti 3 paria lapasia. Voi olla, etteivät lapaset lopu ihan helposti. Sain joululahjaksi kirjan virolaisista kirjoneulelapasista ja Sukupolvien silmukat - kirjan. Ja jos ei lapasia tule, niin kirjoneuleita voisi olla näkyvissä.

Mutta katsotaanpa muutama vuoden kohokohta.

Vuoden 2014 oma suosikkityöni on tämä:

kuva%201.jpg

Tämä oli ensimmäinen pöllöpeitto ja vaikka se ei ehkä onnistunut parhaiten, on se mielestäni ihanin. Peittohan lähti isosiskoni esikoiselle ristiäislahjaksi.

Yksi työ on jäänyt kaihertamaan ja jäänyt vuoden tympeimmäksi. Siitä voikin lukea tästä tekstistä.

Vuoden käytetyin on Wurm.

wurm3.jpg

Vuoden nopeimmat: puolen tunnin tuubihuivit.

kuva%201%20%284%29.jpg?1420120047

Vuoden erikoisin. Poronsarvityöt.

kuva%201.jpg?1420120019

Vuoden "Valmistuihan se vihdoin": Skew-sukat

skew4.jpg

Nytpä siis käydään innolla uuteen vuoteen. Muutama työ on vielä esittelemättä viime vuodesta, joten ne tulevat seuraavaksi esittelyyn.  En tee tänäkään vuonna mitään lupauksia tulevasta (paitsi tuo kirjoneule...), joten katsotaan mitä tästä tulee :)

Iloista uutta vuotta 2015!