Neulekone osaa olla välillä kyllä todella kammottava kapistus.
Aloitin viime torstaina työstämään koneneulonnan "pientä" työtä. Menin yliopistolle joskus kahdentoista maissa ja aloitin neulomisen vähän ennen yhtä. Lopetin vasta vartin yli seitsemän. Tuotos oli jotain sanoin kuvailemattoman kamalaa. Olen siis tekemässä ns. ponchohuivia, eli toisin sanoen sen pitäisi näyttää takaapäin poncholta ja edestä huivilta ja toteutan sen kahdessa osassa. Työn reunoille tulee kirjoneuletta, käänteen kanssa. Muu osa on jättöneulosta (eli neulon joka toisella neulalla, jolla saa aikaan varsin mukavan näköistä juttua :]). Lankana on Kamena, väreinä sininen ja vihreä. Aloitin työn varmaan kahdesti ennen kuin pääsin lopulta kunnolla vauhtiin: minä kun satuin keksimään aina välillä jotain erittäin fiksua, jonka ansiosta koko työ tippui pois koneesta (opinpahan jälleen sen, että kelkkaa ei kannata käyttää ilman lankaa. Ei etenkään silloin kun tahtoo saada neulat oikeaan asentoon...). Noo, pääsin sitten vauhtiin neulonnassa ja se sujui suhteellisen nopeasti. Ongelmia tuottikin sitten se kirjoneulos. Kuvio tulee reunaan vain yhtenä pitkänä osana ja vieressä kulkee alle taittuva osa. Kuviolanka teki jostain syystä hirvittäviä lenkkejä ja se takertui muihin neuloihin aiheuttaen sen, että keskiosassa on muutamia vihreitä silmukoita. Viime perjantaina päätin purkaa työtä sen verran että saan siitä oikeasti hyvännäköisen, sillä uskon, että opettaja katsoo työtä tarkemmin koska valitsin liian vaikean työn suhteessa siihen mihin kykenen. Mutta valmiiksi minä sen teen, se on varmaa.

Tällä kertaa tahdon esitellä erään "suuren" innovaationi. Sitä voisi kutsua vaikkapa kellopussiksi. Tilanne, jossa tämä syntyi, oli seuraava: Olin juuri muuttanut nykyiseen kämppääni ja kun siirsimme muutamia omia huonekalujani sisään, huomasin ettei yöpöytäni mahtunut sängyn viereen. Niinpä yöpöytä sai matkata vanhempieni kanssa takaisin kotiin. Sitten pitikin miettiä lisää asioita. Korkea lamppuni sai luvan toimia täst' edest' lukulamppuna ja herätyskello sai paikan lattialta. Sänkyni on kuitenkin paljon korkeampi kuin kotona ja alkoi tuntua inhottavalta kun en nähnyt kelloa ennen kuin nukahdin (jostain kumman syystä nukahdan paremmin kun tiedän paljonko kello on... ja minun on itse nähtävä se kello, ei siis riitä että joku sanoisi sen ajan). Niinpä sitten käytin erään lauantaipäivän tehden tätä työtä. Joku edellisistä kämpän asukeista oli lyönyt naulan sängyn vieressä olevan kaapin kylkeen ja siihen sain ripustettua työni oikein hyvin. Keksintöni on osottautunut erittäin käyttökelpoiseksi :) (Kangas oli valmiiksi sopivan levyistä, sillä olin tehnyt juuri ennen tuota pussilakanan, jonka reunoja sitten olin lankasuorana leikellyt). Että kyllä hätä keinot keksii :D

55639.jpg