Leiri on onnellisesti ohitse ja konfirmaatiot molemmille leirin ryhmille oli tänään. Alkoi leirin jälkeen todellakin tuntua siltä, että on ollut leireillä koko kesän noin viikon välein. Nyt kun on hieman pidempi väli, otan enemmän rennosti että jaksan.

Mutta en minä ihan toimettomana siellä leirillä ollut käsitöiden(kään) suhteen. Tämä valmistui vähän ennen leirin viimeisiä päiviä Novitan Pop langasta ja ohje on samaisen langan vyötteestä 5,5 ja 8 puikoilla. En ole ennen tehnyt oikeita palmikoita palmikkopuikolla, joten olen aika tyytyväinen tuotokseeni. Saimpahan itselleni hienon pipon talveksi, tuolla Savonlinnan tuiskuissa kun ei korvaläpät aina riitä. Ja kokoa tuolla pipolla on sitten ihan riittävästi. Luulin, että valmismallit ovat minulle auttamattomasti liian pieniä, mutta tämä kyllä yllätti... Leirin pappi kyseli josko siitä tulisi jumpperi...
738290.jpg

Innostuin uuden Novitan myötä viimeistään niistä salomonin solmuista (vaikka olen jo kovasti suunnitellut tekniikan opettelua hyvin pitkään). Katsotaan saisinko minä niistä nyt huivin aikaiseksi :P