Olen tietyllä tasolla vaipunut epätoivoon töiden valmistumisen kanssa. Tuntuu, että tietyt työt eivät vain etene vaikka tekisin kuinka. KYH 14 joutui purkuun, sillä kranssin pohjana oleva metallirengas olikin suurempi kuin ohjeessa. Toisaalta, paperinaru 10 mm puikoilla neuloutuu nopsaan, mutta katsotaan nyt kuinka käy. Työt ovat hieman hidastaneet tekemistä, ja nyt olen jo siinä tilanteessa että pitäisi ryhtyä pakkailemaan tavaroita. Maanantaina jätän Jyväskylän toistaiseksi ja siirryn takaisin kotikonnuille.

Mutta toisaalta, epätoivo vaihtuu välillä toivoon ja onnistumiseen. Jotain valmistuukin!

KYH 8 on ollut valmiina jo pidemmän aikaa, mutta se pääsi käyttöön tuossa pari viikkoa sitten polttari-tähtösen kutreilla.

kuva%201%20%281%29-normal.jpg

Lankana Dropsin Safran sekä hopealanka, koukku 3.5 mm (lanka oli kyllä liian paksu kruunuun, pienempi koukkukin olisi varmaan auttanut). Malli löytyi Moda 3/2012 lehdestä numerolla 41. Kruunu on tärkätty sokeriliemessä, joka ei tahtonut kuivahtaa kämpän kosteudessa ollenkaan. Käytössä kruunu pääsi vähän löystymään, mutta ohjeistin morsianta tekemään tärkkäyksen uudelleen jossain vaiheessa.

KYH 18 valmistui rippileirin aikana, ja sieltä löytyikin sopivasti kuvausrekvisiittaakin.

kuva%203-normal.jpg

Pikkuiset converse-tossut valmistuivat Schachenmayr SMC Catania Grandesta. Pohjassa käytin 4 mm koukkua, mutten 3.5 mm, vaikka ohje olisi ehdotellut pienempiäkin koukkuja. Pohjan koko on nyt n. 11 cm, joka vastaa noin 12 kk ikäisen lapsen jalkaa. Katsellaan nyt että kenelle nämä menevät :) Nämä tossut tuntuivat sulattavan myös ripari-ikäisten jätkien sydämet ;) Malli on täältä (rav.)

Eilen illalla istahdin pitkästä aikaa trikookuteen ja koukun kanssa alas, enkä malttanut lopettaa ennen kuin matto valmistui.

kuva%204-normal.jpg

Tämä työ oli malliesimerkki jämälankatyön tietynsortin epäonnistumisesta. Ajattelin tehdä maton jämäkuteista ja kun ne oli käytetty, jouduin toteamaan että liian pieni matto ja hankin lisää kudetta. Sitä on nyt sitten jäämistönä samanverran kuin aloittaessa :D Toisaalta tuo valkoinen kude oli ihanan tasalaatuista, joten se varmaan päätyy jonkinsortin kipoiksi. Koukkuna 10 mm. Malli löytyi täältä, mutta muokkasin ohjetta virkkaamalla ensin 9 ks renkaaksi ja sitten jokaiseen silmukkaan 2 p, joka kolmannen väliin 1 kjs tai kiinnitys edellisen kuusikulmion reunaan. Valmistui lopulta varsin nopeasti kunhan vain istahti alas tekemään :)

Ja työ jatkuu...