Kesäyön hullutus tosiaan loppui jo, mutta päätin yrittää saada työt valmiiksi elokuun loppuun mennessä. Tähän mennessä kaksi työtä valmistui, ja välipaloina pari muutakin työtä. Tätä se kesäloma teettää.

kyh14_2-normal.jpg

Ensimmäisenä valmistui KYH 14 eli paperinarukranssi, joka on ollut varsin pitkään työn alla. Tämähän ei valmistunut hullutuksen aikataulussa, koska jouduin purkamaan lähes valmiin työn. Hetken jo tuntui, että joudunko purkamaan tämänkin, kun neulos ei tahtonut kunnolla istua renkaan ympärille. Lopputulos on kuitenkin hyvä ja ruusut tekevät siitä varsin mukavan näköisen. Uskaltauduin laittamaan tämän oveen parin päivän harkinnan jälkeen (ja sen jälkeen kun huomasin alakertaan ilmestyneen myös ovikoristeen). Lankanahan tässä oli Lappajärven värjäämön ohut paperilanka sekä saman firman paksumpi paperinaru. Ohjeet sekä kranssiin että kukkiin löytyvät Taito Pirkanmaalta (kranssissa tosin käytin 10 mm puikoilla 52 silmukkaa ja kukat puolta pienempinä)

kyh1_3-normal.jpg

KYH 1 eli Revontuli-huivi valmistui sittenkin. Hetken jo ehdin epäillä, ettei tämä huivi valmistu lainkaan. Väri ei ole lainkaan oma, ja huivi lähteekin jollekin lahjaksi. Lankaa jäi sen verran paljon, että siitä valmistunee vielä toinenkin huivi, mutta luultavasti malliksi valikoituu jokin muu.

kuva%202%20%282%29-normal.jpg

Välipalana valmistui kolme trikookudekoria - lähinnä sohvapöydän alaosan järjestämiseksi. Idea lähti eräältä ystävältä, joka kertoi keränneensä kaikki rasvat yhteen laatikkoon. Tämän jälkeen huomasin kuinka omatkin putelit pyörivät missä sattuu, joten kyhäilystä lisääntyneet trikookuteet pääsivät koukulle. Mutta nyt jatketaan taas kyhäilyjen parissa. 8 jäljellä.