...ainakin toistaiseksi. Kaksi pöllöpeittoa samaan aikaan oli vähän ehkä liikaa. En pysty tekemään samaa mallia selkeästi monta kertaa peräkkäin, sillä kyllästyn malliin - oli se sitten kuinka ihana tahansa. No, toivon että saan tehdä tämän vielä pariin otteeseen. Lisätietoa tästä peitosta mm. täälä ja Ravelryssä.

kuva%201-normal.jpg

Tämä peitto onkin hieman erilainen kuin aiemmat, sillä lankana on tällä kertaa 7 veljestä. ...joka tosin loppui juuri viimeisellä reunakappaleen puolikkaalla, joten kun en tahtonut ostaa lisää valkoista, käytin edellisestä peitosta jäänyttä Jannea. Pingotin tämän peiton edellisiä tiukemmalle, sillä  edellisellä kerralla ärsytti kappaleiden yhdistyskohtien nouseminen muuta peittoa korkeammalle. Tämän sai näemmä hoidettua, kun peiton pingotti hieman tiukemmalle. Tulin myös siihen tuloksee, että voisin tykätä pingotuspuikoista. Käytin nyt apuna ohuita sukkapuikkoja.

kuva%202-normal.jpg

Peitto lähti perjantaina postin mukana kohti etelää ja hyvää ystävääni. Toivottavasti peitto ehtii perille ennen laskettua aikaa :)